Kello on 07.30 ja meikä on herreillä!!

No okei, ollaan rehellisiä. Oon heränny jo kuuen aikaan. Mullon tännää työhaastattelu ja jos ois tarkotuksena puhua ne totaalisesti mun helmoihin. Mullahan todistetusti on hyvät puhelahjat. Vissii. Nii mutta siitä jobista lisää, eli jos meikä pokkaa sen itelleni nii siinä ois koko kesäksi hommaa, viitenä päivänä viikossa, ma-su ja 8h! Ja oikeesti, siitä tullee aikusten ihmisten palkkaaki! Mutta, sitte jos saan sen paikan nii menee kylä Ruissi uuteen mietintään. Eihän siinä sillee ois mitään mietittävää ku mullois Ruisissa työvuorot la-su ja su-ma yöt, mutta kummiski ku sinne mennee junallaki monta tuntia ja ääh.......haluaisin lähtä mutta en tiiä. Pittää kattoa.

Musta tuntuu että asiat alakaa pikkuhiljaa kopsahella omille paikoilleen. Se koulupaikkakaan ei mua ahista, pääsen jos pääsen mutta en aio ressailla siitä. Oishan se tietty kiva päässä mutta ei mulla mittää hinkua kouluun oo. Ainakaan just nyt, tiistaiaamuna kello 07.42.
Tulin aamusella meikän veljen tykö, ku tästä on noppeempilyhempi matka sinne toimistolle ja hyvää hyvyyttäni lupasin pessä sen pyykit. Hyvä mie. Toissayö oli yhtä tuskaa ja helvetin esikartanoa! Mamelukki jätti sormensa oven välliin ja se ei saanu sen kivun takia nukuttua palijon mittää kokoyönä. Mulla taas oli nii saatanallinen yskä ettei puhettakaan että oisin saanu nukuttua. Musta tullee varmaan autistinen ku aivot sai nii vähän happea ko oli sydänkipuja, keuhkot rahisi ja henki kulki huonosti. Tuntu että hengitän vaan toisella keuhkonpuolikkaalla. Nenuki oli nii tukossa että itku meinas tulla, kokoyön sitte pyörin ja etin hyvvää asentoa missä henki pihisis parhaiten. Pitäis vissii lääkäriin mennä. Voin kertoa että mulla mennee tän postauksen kanssa miljoona vuotta...en keksi mittää kirjottavaa ja samalla palan halusta kertoa muutamasta jutunjuttusesta, mutten uskalla :(

Päässä on pyöriny viimepäivinä niiin paljon ajatuksia, että oon ihan sekasin jo. Vähän yli vuosi sitte, tapahtu tosi isoja ja pahoja juttuja. En haluais kenellekkään ihmiselle käyvän niin, en ees niille joista en tykkää. Silti yhelle kävi niin ja mulla on jo pitkään takaraivossa kyteny ajatus, että pyytäisin anteeksi tapahtunutta. Mutta toisaalta, mitä järkeä siinä olis? Repiä auki ne lähes umpeutuneet haavat ja palauttaa mieleen ne tunnetilat. Ai että yritänkö saaha omantuntoni puhtaaksi tästä? Ei, siitä ei oo tässä nyt kyse... Vaan siitä, että mun mielestä se ihminen ansaitsis sen että nöyrtyisin ja pyytäisin anteeksi. Paitsi että se pitää kyllä sanoa että tässä jutussa on nyt yhellä ihmisellä paljon enemmän pyytelemisiä ku mulla. Tai emminä tiiä. Vittu. Mulla tekis mieli pessä käet tästä paskasta ja lähtä kävelee. Tiiän että ensimmäiset viikot tulis olemaan vaikeita, nimenommaan helevetin esikartanoa. Minut on keitetty nii monessa marinadissa, että enköhän tästäki selviä. Ja eikö se joku-viisas-tyyppi joskus lohkassu että vastoinkäymiset vahvistaa ihmistä? En muista, ehkä se oli niin.

Mun elämä on tainnu saaha nyt uuen tärkeysjärjestyksen. Mun pitäis varmaan unohtaa kaikki ihmissuhdeselkkaukset ja pitkästä aikaa keskittyä itteeni ja siihen luppakorvaan joka varmaa valtas mun sängyn samantien ko vejin oven kiinni. Ehkä nyt on aika sulkea yks ovi mun elämästä. Sen oven takana on monen vuoden suuri seikkailu jonka kautta oon saanu yhen elämäni tärkeimmän ihmisen meikän elämään, en koskaan haluais menettää sitä kokonaan, mutta ehkä nyt on tullu sen aika että voitas vähän irrotautua toisistamme. Tai sitte ei. Se Jokin on aina vetäny meitä toisiamme kohti, niinku magneetti. Jotenki musta vaan tuntuu siltä.

Eipä mulla tällä kertaa muuta ollu. Toivottavasti kerkeen tässä lähiaikoina hivuttaa itteni konneen ääreen.

ps. Mulla on tässä sopivasti vielä aikaa kattoa leffaa ja LÖYSIN PAKASTIMESTA SUKLAAJÄÄTELÖÄ! Miks mulla on aina tapana, että ku tuun tänne veljen kämpille nii kävelen suoraan jääkaapille? Monesti kengätki on vielä jalassa....

- r,