Moro moro. Tää viikko on tuntunu jotenki erityisen rankalta. Syinä on ollu koulun alku, ikävä ja pettymys ihmisiä kohtaan. Tuntuu epäreilulta, että ite pistät kaiken likoon ettet menetä hermojas sekunnin sadasosassa ja annat tsäänssejä toisensa perään ja siltikään mikään ei muutu. Onko se oikeasti niin paljon (ehkä liikaaki) vaadittu, että joskus - edes kerran pitäisit lupauksesi? Ilmeisesti jöö. Ikävä kaihertaa mieltä, päivät tuntuu loputtoman pitkiltä, aika matelee ja tuntuu tuskaiselta ootella, että S saapuu maisemiin. Onneks mulla alko tuo koulu nii aika kuluis (ehkä) hieman nopeampaa. Kaks pitkää viikkoa vielä, tai tarkemmin viikko ja kuus (6) päivää... Paskaa. Oon niin korviani myöten ihastunu ja tuntuu toisenki puolesta pahalta ku silläki on mua ikävä muttei yksinkertasesti vaan voi asialle mitään. Tällä viikolla postipate kanto mulle uuen puhelimen, iPhone4. Aattelin ensin että vittu tällä ei tee yhtään mitään. Nyt vaan rakastan tätä. Latasin Appstoresta muutaman appin ja totesin etten tarvi läppäriä oikeastaan mihinkään enää. Tää puhe-elin on nero. Koulussa on mukavaa, oikeesti. Oon tutustunu mun luokkalaisiin ja ne on mukavia :-) oon vähän kateellinen ku yks poika meiän luokalta lähtee Kreikkaan huomenna. Epistä. Eipäs mulle mitään sen kummempaa kuulu, ikävä S:ää melkeenpa kokoajan. Eikä se auta asiaa että se lähettelee kaikkia söpöstely viestejä sieltä, melkeenpä kokoajan :-) Hyi äsken tuli tv:stä mainos alkavasta sarjasta nimeltä Alcatraz. Näytti pelottavalta ja kiinnostavalta. Vois alkaa seuraamaan, kunhan se alkaa.
Eipäs mulla muuta, alan nyt unille ja postailen vähän paremmin ku löydän intoa tarpeeksi. Tällä hetkellä niin tyhjä ja ontto olo, ettei mikään tunnu miltään.
- Hanna
Alcatraz on tosi hyvä, kannattaa seurata! ja toivotaaan että kakkoskausikin tulee joskus, oli ainakin joku aika sitte epävarmaa että tehdäänkö sitä..
VastaaPoista