Mulla on nyt jonkulainen jumijumi tämän blogin kans. Saakeli. Mulla olis vaikka mitä kerrottavaa ja toisaalta ei mittään sanottavaa. Tuntuu yhtäaikaa täydeltä ja tyhjältä. Mikähän mulla on? Musta vähän tuntuu että, tää on tätä syksyä ja pimeyttä ja sadetta. Vaikka rakastan syksyä, nii silti tullee aina tämmönen mökömökökausi. Joka vuosi, joka hemmetin vuosi. Mulla se "syysmasennus" ilmenee semmosena että mua ei kiinnosta tehä mittään, mua ei kiinnosta käyä missään, mua ei kiinnosta puhua kellekkään (ees fbssä), mua ei kiinnosta nähä kettään, mulla ei tee mieli syyä, mulla tekkee vaan mieli olla yksin, tekemättä mittään, näkemättä kettään, puhumatta kenellekkään. Mua ahistaa ihan saatanasti koittaa puhua jollekki ja olla mukava, vastata puhelimeen jos joku soittaa. Haluaisin vaan olla omissa oloissani, kunnes tää talven tulemisen ja kesän loppumisesta johtuva paska fiilis loppuu. Silti olin tännää helevetin reipas ja kävin naapurissa kahvilla ja leivottii sen kans piirakka. Siitä tuli hieno!
Sunnuntaina kuulin sitte ihan hirveitä uutisia. Eräs mulle tosi tärkeä ystävä oli joutunu sairalaan ja oli ollu pienestä kii ettei ois kuollu siihen. Se uutinen piti mut omissa ajatuksissani sunnuntain ja maanantain. Ajattelin sitä uutista, sitä ihmistä ja kaikkea muutakin. En halua menettää sitä...Se ei saa jättää mua, ei nyt, tarvin sitä. Reppanapieni ♥
S oli taas viikonlopun täällä. Käytiin perjantaina Katjan ja Markon kans meiän kavereitten, Saanan ja Laurin, uus kämppä kattomassa ja sieltä siirryttiin koko sakki sitte Apolloon. Siellä sitte meikä kaatu jonkunäkösen ketjureaktion saattamana lattialle ja nyt on polvi pipi ja käesä pikkunaarmu. Sattuuhan noita.
Lauantaina sitte oli ohjelmassa tuparit, joihin S meni yksin. Sattuneesta syystä mie en halunnu lähtä sinne. S sitte ilmotti, että ne lähtee baariin ja pyys mut messiin. Miehän lähin. Tanssittiin ja juotiin ja lähettiin kotia. Mulla ei, ihme kyllä, ollu kumpanakaan päivä minkäänlaista rapulaa. Kivvaa oli, niinku näissä molemmissa porukoissa aina.
S:n kans sitte puhuttiin asioista nyt viikonloppuna. Kaikkihan varmaan tietää sen tunteen, mikä valtaa sinut kokonaan, aiheuttaa pelonsekasia tunteita ja kaikkea muuta yhtäaikaa, kun sun poika- tai tyttöystävä sannoo ne sanat.
"Kulta, meiän pitäis varmaan puhua."
Mie kuulin nuo sanat. Aiheena oli: mikä on mun mielestä pettämistä? Oh my fuckin' god, et sitte parempaa aikaa/paikkaa/hetkeä/ihanmitävaan keksiny?! No, siinäpä sitte keskusteltiin niinku mitkäki aikuset ihmiset. Mikä on pettämistä tässä meiän suhteessa? ONNEKSI, onneksi oltiin molemmat heti sammaa mieltä peli(n)säännöistä, huh. Tiiätte varmaan kuinka hankalaa on jos toinen teko on ei sun mielestä oo pettämistä, mutta toisen mielestä on. Ja varsinki jos sovitte, että se asia ei sitte oo pettämistä nii huomaat kuinka se loukkaa sitä toista.
Huh, mulle tuli yhtäkkiä halu avautua ihna kunnolla...
Mun ja S:n suhde on niin erilainen ku se mun aikasempi suhde. Aikasemmassa suhteessa olin "tottunu" saamaan paskaa niskaan kokoajan ja kuulemaan asioita mitä se on taas tehny ja hehheh ompa se tyhmä ku tekkee nii ja blaablaablaa. Totuin siihen, ettei sitä kiinnosta pätkän vertaa mitä teen, missä oon, kenen kanssa. Olin tottunu siihen, ettei tarvinu paljoo soitella ""Joo meen nyt sinne ja sinne, sen ja sen kans. JOOKO?" Sain aikalailla tulla ja mennä niinku halusin. Koskaan ei tarvinu kysellä "haittaako" tai että "soppiiko/voinko/saanko". Mie en ees halunnu ilmotella menemisistäni. Eikä sekään kyselly, paitsi joskus. Just silloin ku siitä ois tullu sanomista. Miks helvetissä me ees tapeltiin niin tyhjänpäiväsistä asioista? Nyt ku miettii, oishan se ajan voinu käyttää paaaaljon paremmin. Oltais voitu erota paaaaljon aikasemmin. Itseasiassa, meiän ei ois koskaan pitäny ees palata yhteen. Mulla on ollu tiettyjä vaikeuksia sopeutua nyt tähän tilanteeseen. Eihän mun nytkään tarvis ilmotella, mutta ilmottelen koska haluan. En edelleenkään luota S:ään niin paljon ku pitäis, vaikka se oikeasti ansaitsee sen. Huomaan kuinka sitä loukkaa se, etten luota siihen. Se tuottaa meille ongelmia. Vaikka sisimmässäni tiiän, ettei se koskaan ikinä milloinkaann satuttais, loukkais tai pettäis minua mitenkään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Silti pelkään ajatuksissani koko ajan. Vaikka mun pitäis luottaa siihen, niin en luota. Ensinnäki mun pitäis luottaa itteeni...ja niin luotanki. Tavallaan, kai? Ää täää on vaikiaa.
Ja hei, mie huomasin että mun sivun katseluja on tullu enemmän, paljon enemmän. Luku kasvaa minkä kerkeää, pistkäähän hei jotaki kommenttia! Ja ainii, kiitos.
- Hanna
Sunnuntaina kuulin sitte ihan hirveitä uutisia. Eräs mulle tosi tärkeä ystävä oli joutunu sairalaan ja oli ollu pienestä kii ettei ois kuollu siihen. Se uutinen piti mut omissa ajatuksissani sunnuntain ja maanantain. Ajattelin sitä uutista, sitä ihmistä ja kaikkea muutakin. En halua menettää sitä...Se ei saa jättää mua, ei nyt, tarvin sitä. Reppanapieni ♥
S oli taas viikonlopun täällä. Käytiin perjantaina Katjan ja Markon kans meiän kavereitten, Saanan ja Laurin, uus kämppä kattomassa ja sieltä siirryttiin koko sakki sitte Apolloon. Siellä sitte meikä kaatu jonkunäkösen ketjureaktion saattamana lattialle ja nyt on polvi pipi ja käesä pikkunaarmu. Sattuuhan noita.
Lauantaina sitte oli ohjelmassa tuparit, joihin S meni yksin. Sattuneesta syystä mie en halunnu lähtä sinne. S sitte ilmotti, että ne lähtee baariin ja pyys mut messiin. Miehän lähin. Tanssittiin ja juotiin ja lähettiin kotia. Mulla ei, ihme kyllä, ollu kumpanakaan päivä minkäänlaista rapulaa. Kivvaa oli, niinku näissä molemmissa porukoissa aina.
S:n kans sitte puhuttiin asioista nyt viikonloppuna. Kaikkihan varmaan tietää sen tunteen, mikä valtaa sinut kokonaan, aiheuttaa pelonsekasia tunteita ja kaikkea muuta yhtäaikaa, kun sun poika- tai tyttöystävä sannoo ne sanat.
"Kulta, meiän pitäis varmaan puhua."
Mie kuulin nuo sanat. Aiheena oli: mikä on mun mielestä pettämistä? Oh my fuckin' god, et sitte parempaa aikaa/paikkaa/hetkeä/ihanmitävaan keksiny?! No, siinäpä sitte keskusteltiin niinku mitkäki aikuset ihmiset. Mikä on pettämistä tässä meiän suhteessa? ONNEKSI, onneksi oltiin molemmat heti sammaa mieltä peli(n)säännöistä, huh. Tiiätte varmaan kuinka hankalaa on jos toinen teko on ei sun mielestä oo pettämistä, mutta toisen mielestä on. Ja varsinki jos sovitte, että se asia ei sitte oo pettämistä nii huomaat kuinka se loukkaa sitä toista.
Huh, mulle tuli yhtäkkiä halu avautua ihna kunnolla...
Mun ja S:n suhde on niin erilainen ku se mun aikasempi suhde. Aikasemmassa suhteessa olin "tottunu" saamaan paskaa niskaan kokoajan ja kuulemaan asioita mitä se on taas tehny ja hehheh ompa se tyhmä ku tekkee nii ja blaablaablaa. Totuin siihen, ettei sitä kiinnosta pätkän vertaa mitä teen, missä oon, kenen kanssa. Olin tottunu siihen, ettei tarvinu paljoo soitella ""Joo meen nyt sinne ja sinne, sen ja sen kans. JOOKO?" Sain aikalailla tulla ja mennä niinku halusin. Koskaan ei tarvinu kysellä "haittaako" tai että "soppiiko/voinko/saanko". Mie en ees halunnu ilmotella menemisistäni. Eikä sekään kyselly, paitsi joskus. Just silloin ku siitä ois tullu sanomista. Miks helvetissä me ees tapeltiin niin tyhjänpäiväsistä asioista? Nyt ku miettii, oishan se ajan voinu käyttää paaaaljon paremmin. Oltais voitu erota paaaaljon aikasemmin. Itseasiassa, meiän ei ois koskaan pitäny ees palata yhteen. Mulla on ollu tiettyjä vaikeuksia sopeutua nyt tähän tilanteeseen. Eihän mun nytkään tarvis ilmotella, mutta ilmottelen koska haluan. En edelleenkään luota S:ään niin paljon ku pitäis, vaikka se oikeasti ansaitsee sen. Huomaan kuinka sitä loukkaa se, etten luota siihen. Se tuottaa meille ongelmia. Vaikka sisimmässäni tiiän, ettei se koskaan ikinä milloinkaann satuttais, loukkais tai pettäis minua mitenkään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Silti pelkään ajatuksissani koko ajan. Vaikka mun pitäis luottaa siihen, niin en luota. Ensinnäki mun pitäis luottaa itteeni...ja niin luotanki. Tavallaan, kai? Ää täää on vaikiaa.
Ja hei, mie huomasin että mun sivun katseluja on tullu enemmän, paljon enemmän. Luku kasvaa minkä kerkeää, pistkäähän hei jotaki kommenttia! Ja ainii, kiitos.
- Hanna
Blogissani ois sulle haastetta: http://love-is-like-a-loaded-gun.blogspot.fi/2012/09/haaste.html :)
VastaaPoistathänk juu :>
PoistaSulla kuulostaa vähän samanlaiselta suhteelta tuo sun entinen suhtees, kuin mulla.. Onneks kuukausi sitten havahduin vihdoin ja viimein siihen tilanteeseen, et ei tää voi jatkua tällee. Erottiin ja palattiin, erottiin ja palattiin, mut ei tällä kertaa paluuta ei oo.. Nyt ku oon ollu kuukauden yksin nii tajuan vihdoin, et mielummi yksin ku paskassa suhteessa!! :) Oli vaa pakko kommentoida ku luin tän sun kirjotuksen, vaikka oonki blogias jonkin aikaa seurannu :)
VastaaPoistaHeippa, sinä päiväni piristäjä! :)
PoistaSe oli ihan älyttömän ihana tunne, tai siis semmonen vapauttava ja jotenki helpottunu olo ku oikeesti tajus että ei vittu, oon paaljonpaaaljon onnellisempi yksin ku siinä suhteessa, vaikka mieki kuvittelin olevani onnellinen siinä suhteessa... Mutta hei jeesus ihan oikeasti, kuka on onnellinen suhteessa jossa luottamus on tuntematon käsite ja on/offia kokoajan?
No niinpä!! Tän ku ois tajunnu jo aikasemmi ni ois säästyny paljolta paskalta! :D vaikka välillä vielä tulee semmosia haikeita fiiliksiä ni onneks niitä on ollu aika vähän ja ne on vähenemään päin ja pian niitä ei tuu ollenkaa. :)
PoistaNo niinpä!! Tän ku ois tajunnu jo aikasemmi ni ois säästyny paljolta paskalta! :D vaikka välillä vielä tulee semmosia haikeita fiiliksiä ni onneks niitä on ollu aika vähän ja ne on vähenemään päin ja pian niitä ei tuu ollenkaa. :)
VastaaPoistaJoo siis mullekki tulee haikeita fiiliksiä välillä ja miettii sillee asioita, että mitä jos asiat ois toisin? Mitä jos oltais molemmat panostettu kunnolla suhteeseen? Mitä jos oltais oikeestikkin muututtu? .......MUTTA sitte se iskee ku metrinen halako takaraivoon, tulee heti ne paskimmat fiilikset, kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet kyyneleet, riidat, huudot, haukkumiset ja kaikki mieleen nii kas vain, nopsaa unohtuu ne haikelut :D
Poistamulla ei ONNEKS oo tullu pitkään aikaan niitä....huh. hitsi ku mulla ois hirveesti kommentoitavaa tähän asiaan mutten viitti tähän kaikkien näkösälle kirjottaa :DD
Voi että juttua kyllä tosiaan riittäs mut ei kyllä tähä kehtaa ihan kaikkee kirjottaa :D tutulta kuulostaa just nuo riidat, huudot, haukkumiset + se, et molemmat ois panostanu suhteeseen..
VastaaPoistaNojoo sitä kyllä riittää! Ei vitsi, ku monesti on sillee että "yyhyy mun poikaystävä on perseestä" joku kaveri kitisee tollee nii sitte ku ite sannoo "ootappa ku kuulet" ...monella jää monttu auki. En tiiä onko susta tuntunu tältä, mutta ei fuck se fiilis ku eron jälkeen tajus että kuinka saatanan tyhmä sitä on ollu!! Uskonu kaikki mitä on kerrottu ja plaah. Ei helvetti. Ja sitte: minkäläinen ajatusmaailma on ihmisellä; joka tahallaan satuttaa toista jota on rakastanu (tai ainaki nii väittäny kauan aikaa)?
VastaaPoistaMistä näitä löytyy?! Tällä hetkellä en voi ku sääliä sitä tyttöparkaa joka tän "mun vahingon" sai ilokseen :D
No joo itteäki ärsyttää just semmoset jotka kitisee poikaystävistään ja ite vieressä miettiny että jospa tietäsitte mitä kaikkea minä oon joutunu kokeen nii ette valittas ennää :D No todellakin oon alkanu nyt tajuaan et ei helevetti oon ollu tyhmä monta vuotta ja oisin tässä ajassa jo kerenny tekee vaikka ja mitä :D
VastaaPoistaKyllä näitä miehiä vissii sikiää joka puolella ku meillä molemmilla on niistä kokemusta.. Hmm tuo sun viimenen lause et tyttöparka joka on saanu vahingon ilokseen nii ite oon just kuullu, et joku tyttönen on hairahtanu tähä mun exään ja voi jumalauta oon miettiny et tietäspä se oikeesti millanen se on.. mulle se näytti koko luonteensa mut tuskin heti tälle tyttöselle mut eiköhän se ajan kanssa tuu esiin kaikkine paskoine piirteineen et millanen se on :D Tuskin ihminen voi hetkessä muuttua ihan toisenlaiseksi mitä se on ollu mun kanssa. näin mä ainakin mietin ku erosta ei kuitenkaa vielä kovin kauaa ole :)
ite vietän nyt rauhassa villiä sinkkuelämää ja sitte ku sen aika on nii toivottavasti se oikea tulee vastaa, ei se ettimällä löydy :D
Ei vitsi! Musta tuntuu että pääsinspä oikeesti puhumaan sun kans kasvotusten näistä jutuista ku kerranki tommonen jonka kans ikävä kyllä käyny samallalailla ku mulla! ääääääää..... :D mulla tekis oikiasti niiiiin mieli kirjottaa tähän vaikka ja mitä mutta en voi ku en kummiskaa halua että ihan jokkainen joka tätäki sivua selailee saa tietää koko totuuden, tähän blogiin oon vaan kirjottanu "kauneimman" totuuden...
Poistatoooodella ärsyttävää ku niin harva munki kavereista on kokenu sitä samaa mitä minä, nii ei kellekkää voi purkautua ja saaha ne viimesemmätki pirunperkeleet takaraivosta pois. tää blogikaan ei auta ku ei tähän voi kirjottaa sana sanasta kaikkea mitä on tapahtunu...vittu
No niinpä.. Itekki oon kyllä kaunistellen kertonu joillekki asioista, eikä joillain oo mitään hajua mitä kaikkea paskaa mulle on oikeesti tehty :D täälläkkää ei oo vissii mittää yksäri juttua et pystys juttelee ilma et kaikki näkee :D
VastaaPoistaite oon suunnilleen kaiken kertonut mun yhelle parhaimmista kavereista, mutta oikeastaan aikalailla kaunistellen. Jos kävis jollekki "ammattilaiselle" puhumassa ni vois olla aika kauhuissaan ku sais kuulla kaiken mitä oon kokenu.. vaikka monella on kyllä ollu/on asiat paljo huonommin ku mulla ni mun mielestä oon kokenu suhteellisen paljon ja kasvanu vahvaks tässä ajan myötä :D ois kyllä kiva jutskailla sun kanssa enemmä :)
Sepä se juurikin. Perhana ku vois lörpöttää tähän niistä kokemuksista jos ois se yksityisjutska .... Ei nii ei.
Poista